Suomen itsenäisyyspäivä on Suomen kansallispäivä, jota vietetään 6. joulukuuta 1917 tapahtuneen itsenäistymisen kunniaksi. Itsenäistä Suomea edelsi Suomen suuriruhtinaskunta, joka oli itsehallinnollinen osa Venäjän keisarikuntaa. Suomen itsenäisyysjulistuksen allekirjoitti hallitus eli senaatin talousosasto 4. joulukuuta, ja se hyväksyttiin eduskunnassa 6. joulukuuta äänestyspäätöksellä. Ulkovalloista Suomen itsenäisyyttä eivät olleet valmiita tunnustamaan esimerkiksi ympärysvallat, koska niiden liittolaisina toimineet Venäjän valkoisten sotilashallitusten johtajat eivät hyväksyneet Venäjän jakamista itsenäisiksi valtioiksi. Saksa puolestaan ei voinut Brest-Litovskin rauhanneuvottelujen vuoksi tunnustaa Suomen itsenäisyyttä ennen kuin Venäjän kapinahallitus oli sen tehnyt.
Itsenäistymisen toteuttamistavasta oli erimielisyyksiä: porvarillisten puolueiden mielestä Suomen oli julistauduttava yksipuolisest, kun taas sosialistien mielestä itsenäistyminen olisi tullut toteuttaa yhteistyössä Venäjän uuden vallankumoushallituksen kanssa. Bolševikit olivat kaapanneet vallan Venäjällä 7.–8. marraskuuta 1917 välisenä yönä. Joulukuun 4. päivänä 1917 P. E. Svinhufvudin johtama porvarillinen Svinhufvudin senaatti antoi Suomen itsenäisyysjulistuksen, minkä jälkeen eduskunta joulukuun 6. päivänä äänin 100-88 hyväksyi hallituksen toimia tukevan päätöslauselman. Sosiaalidemokraatit äänestivät oman vastaesityksensä puolesta, jossa myös kannatettiin Suomen itsenäisyyttä, mutta edellytettiin asiasta sopimista Neuvosto-Venäjän kanssa pelkän yksipuolisen irtautumisen sijaan.
Ennen kuin itsenäistymiselle voitiin saada kansainvälinen tunnustus, oli se saatava ensin Venäjältä. Venäjän valkoinen sotilashallitus, joka oli bolševikkien vallankaappauksessa kukistuneen Venäjän väliaikaishallituksen seuraaja, piti kuitenkin kiinni yhtenäisen ja jakamattoman Venäjän ajatuksesta eikä ollut valmis tunnustamaan Suomen itsenäisyyttä. Näin ollen Svinhufvudin itsenäisyyssenaatin ainoa mahdollisuus oli pyytää itsenäisyystunnustusta bolševikkihallitukselta, kansankomissaarien neuvostolta Pietarista. Vuoden 1917 viimeisenä päivänä, 31. joulukuuta, V. I. Leninin johtama kansankomissaarien neuvosto tunnusti Suomen itsenäistymisen. Tammikuun 1918 aikana Suomi sai itsenäistymiselleen tunnustukset useimmilta Euroopan mailta, mukaan lukien Pohjoismaat. Ranska ja Ruotsi tunnustivat Suomen 4. tammikuuta ja Saksa 6. tammikuuta 1918.
Iso-Britannia ja Yhdysvallat antoivat tunnustuksensa vasta runsasta vuotta myöhemmin, ensimmäisen maailmansodan päätyttyä. Joulukuun 6. päivää on vietetty itsenäisyyspäivänä vuodesta 1919 lähtien. Asiasta päätti Valtioneuvosto, ja päivästä tuli vapaapäivä valtion virastoissa, kouluissa ja tuomioistuimissa. Vuonna 1929 päivä säädettiin lailla palkalli vapaapäiväksi.[5] Vuonna 1937 säädettiin laki itsenäisyyspäivän viettämisestä yleisenä juhla- ja vapaapäivänä. Sen mukaan itsenäisyyspäivän tuli olla palkallinen vapaapäivä, tai missä se ei ole mahdollista, on maksettava korotettua palkkaa kuten sunnuntaityöstä. Itsenäisyyspäivä on myös virallinen liputuspäivä. Silloin liputus päättyy muista talven liputuspäivistä poikkeavasti vasta klo 20.